Yritys

Sijaiset.fi on Flyvice Oy:n omistama tuote.

Yritys on perustettu Oulussa vuonna 2012. Sijaiset.fi omistajia ovat sen työntekijät ja sen omistus on kokonaisuudessaan kotimaisten tahojen käsissä. Sijaisuus.fi on saanut avustusta myös teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesiltä sekä Ely-keskukselta.

Historia

Sijaiset.fi on pitkän kehitystyön lopputulos. Palvelua on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Sijaisuuksia tarjoavien toimijoiden ja sijaisten kanssa. Taustalla on vahva työnantaja puolen tarve saada sijaisuuksiin liittyvät toiminnallisuudet yhteen järjestelmään.

Visio

Miksi lyhyitä työvuoroja ja sijaisuuksia tekeville työntekijöille ei ole omaa ilmaista palvelua joka on rakennettu nimenomaan heidän lähtökohdistaan? Ei ole enää tätä päivää odotella ja soitella työvuoroja usealta eri työnantajalta tai luottaa pelkästään välittäjänä toimivaan henkilöstöalan yritykseen johon olet sopimuksellisesti sidoksissa. Miksi lyhytaikaisten työsuhteiden työmarkkinat ovat vielä niin jäykät ja monimutkaiset? Me haluamme tarjota tulevaisuudessa työmaailman jossa työnhakijat ja työnantajat kohtaavat turvallisessa ympäristössä jakaakseen työllistymiseen liittyviä tietoja sekä sopiakseen töistä.