Meistä

näin syntyi Sijaiset.fi

Moderni ja muutoshaluinen henkilöstöpalvelu yksityisen ja julkisen sektorin työvoimapulaan

Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut perustettiin vuonna 2019 siltä pohjalta, että sekä työntekijä että työnantaja hyötyvät palvelun käyttämisestä. Työnantaja voi ulkoistaa keikkatyöntekijöiden hankkimisen täysin Sijaiset.fi Henkilöstöpalveluille säästäen aikaa ja esimiestensä työresursseja, kun taas työntekijä saa täyden vapauden valita ja päätösvallan omasta työajastaan.

Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut syntyivät kahden yrityksen yhteisvoimin. Sijaiset.fi-sovellusjärjestelmän kehittänyt Temployer Oy aloitti yhteistyön pitkään henkilöstöpalvelualalla toimineen Suomen Vuokramestarit Oy:n kanssa. Yritykset yhdistyivät korjatakseen sosiaali- ja terveysalan työvoimapulaa.

Temployer Oy tarjosi kattavan järjestelmän, kun taas Suomen Vuokramestarit Oy toi yritykseen henkilöstöpalveluosaamisen.

 

näin syntyi Sijaiset.fi

Moderni ja muutoshaluinen henkilöstöpalvelu yksityisen ja julkisen sektorin työvoimapulaan

Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut perustettiin vuonna 2019 siltä pohjalta, että sekä työntekijä että työnantaja hyötyvät palvelun käyttämisestä. Työnantaja voi ulkoistaa keikkatyöntekijöiden hankkimisen täysin Sijaiset.fi Henkilöstöpalveluille säästäen aikaa ja esimiestensä työresursseja, kun taas työntekijä saa täyden vapauden valita ja päätösvallan omasta työajastaan.

Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut syntyivät kahden yrityksen yhteisvoimin. Sijaiset.fi-sovellusjärjestelmän kehittänyt Temployer Oy aloitti yhteistyön pitkään henkilöstöpalvelualalla toimineen Suomen Vuokramestareiden kanssa. Yritykset yhdistyivät korjatakseen sosiaali- ja terveysalan työvoimapulaa.

Temployer Oy tarjosi kattavan järjestelmän, kun taas Suomen Vuokramestarit toi yritykseen henkilöstöpalveluosaamisen.

 

TYÖNTEKIJÄLLE

Työllistämme työntekijöitä keikkatöihin ja pidempiaikaisiin sijaisuuksiin, kuten myös vakituisiin työsuhteisiin.

TYÖNANTAJALLE

Etsimme teidän yrityksellenne sopivat työntekijät. Saat meiltä avun niin akuuttiin kuin pitkäaikaiseenkin työvoimatarpeeseen.

Yksiköitä palvelussa

%

Työntekijöistämme suosittelisi meitä ystävälleen

Rekisteröityneet työntekijät

näin toimii Sijaiset.fi

Läpinäkyvyys ja luotettavuus kasvun taustalla

Sijaiset.fi Henkilöstöpalveluiden nopea kasvu on osoittanut sen, että sosiaali- ja terveysalan tarve joustavalle ja modernille henkilöstöpalvelulle on ollut valtava. Yrityksen liikevaihto oli ensimmäisenä toimintavuonna 100 000 euroa, kun toisena vuonna (2021) liikevaihto kohosi jo 1,3 miljoonaan euroon. Vuonna 2022 yritys on jatkanut merkittävää kasvuaan, ja keikkailuun perustuvan henkilöstöpalvelun kysyntä on kasvanut entisestään niin työnantajien kuin työntekijöidenkin osalta. Liikevaihto kohosokin vuonna 2022 lähes kolminkertaiseksi verrattuna edellisvuoteen.

Sijaiset.fi Henkilöstöpalveluiden menestyksen taustalla on työvoimapulan korjaamisen lisäksi erityisesti toimintamme läpinäkyvyys, luotettavuus ja järjestelmämme helppous. Työnantajat tietävät aina tarkalleen heille työntekijöistä koituvat kustannukset, eikä piilokuluja synny, koska me hoidamme kaikki työntekijään liittyvät sivukulut.

Työntekijän näkökulmasta keikkailu on helppoa. Työtä voi tehdä useiden eri yritysten yksiköihin, mutta kaikki vuorot ovat varattavissa yhdestä paikasta ja palkka tulee aina suoraan Sijaiset.fi Henkilöstöpalveluilta.

 

henkilökuntamme

Ota yhteyttä meihin

Henkilöstökoordinaattorit

Hannu Nikkinen

Henkilöstökoordinaattori

hannu.nikkinen@sijaiset.fi
050 309 6199

Pasi Jussila

Henkilöstökoordinaattori

pasi.jussila@sijaiset.fi
041 732 0939

Jenni Kumin

Henkilöstökoordinaattori

jenni.kumin@sijaiset.fi
041 731 9375

Tuuli Virtanen

Henkilöstökoordinaattori

tuuli.virtanen@sijaiset.fi
041 731 3290

Hallinto, myynti ja markkinointi

Markus Itkonen

Toimitusjohtaja

markus.itkonen@sijaiset.fi
040 596 1136

Markus Leskinen

Myyntijohtaja

markus.leskinen@sijaiset.fi
050 502 0788

Sarita Karppi

Palvelupäällikkö

sarita.karppi@sijaiset.fi
050 473 5515

Juuso Koivumäki

Markkinointivastaava

juuso.koivumaki@sijaiset.fi
041 731 4942