Marja-Liisan onnistunut paluu hoiva-alalle

11/08/2022

l

Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut

Pääkaupunkiseudulla asuva sairaanhoitaja Marja-Liisa teki koronakeväänä paluun hoitoalalle yli 25 vuoden tauon jälkeen.

”Kouluttauduin aikanaan hoitoalalle, mutta päädyin sitten vuosikymmeniksi ihan muihin töihin. Tänä keväänä pääsin TE-palveluiden tuella päivityskoulutukseen, jonka myötä pystyin palaamaan hoitoalan töihin”, Marja-Liisa kertoo.

”Sijaiset.fi tuli tutuksi, kun tein keikkatyötä eri hoivakodeissa ja yhdessä niistä keikkatyötä hallinnoitiin Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelun kautta. Sijaiset.fi oli sähköpostitse yhteydessä ja tiedusteli kiinnostustani tehdä keikkaa myös muille työnantajille. Kiinnostuin, kävin haastattelussa ja pian minulle tarjottiinkin pidempää sijaisuutta Kaunialan sairaalassa. Sijaisuuteni kesti huhtikuusta syyskuuhun ja tämä oli minulle todella hyvä tarjous. Sain suoritettua koulutukseeni liittyvän harjoittelun tämän sijaisuuden puitteissa. Sitten minulle tarjottiinkin jo työtä suoraan Kaunialan sairaalassa. Olen nyt tehnyt onnistuneen paluun omaan ammattiini, sairaanhoitajaksi.”

”Sijaiset.fi tarjosi minulle todella mukavan paluun hoitoalalle ja vieläpä sairaanhoitajan työhön. Sijaiset.fi henkilöstökoordinaattori Sarita oli minuun aktiivisesti yhteydessä, kysyi kuulumisia ja piti hyvää huolta. Yhteistyö oli kyllä todella miellyttävää. Jäi sellainen mielikuva, että yrityksen ajatustapa on kohdallaan. Samaa ovat sanoneet muutamat muut keikkatyöntekijät, joita olen Kaunialassa kohdannut”, uuteen elämäntilanteeseen tyytyväinen Marja-Liisa päättää.

Sairaanhoitaja Marja-Liisa, pääkaupunkiseutu

Haluaisitko sinä aloittaa keikkatyön kauttamme? Rekisteröidy palveluumme ja laita hakemus Sijaiset.fi Henkilöstöpalveluille.